29.12.2010

Einon tarina syntyi!

Joululoman ihme: sain Einon tarinan kirjoitettua! Lähetin sen toiselle Päiville ja katsotaan, mitä hän siitä pitää. Ehkä Einomme ovat olleet ihan erilaisia koko ajan. Nyt pitää saattaa mielikuvamme yhteen. Minun Einostani tuli leuhkempi ja nenäkkäämpi kuin luulin, mutta hauskempi. Näköjään muhitus on puoli työtä, sillä kirjoitin juttua vain tämän päivän tai oikeammin muutaman tunnin. Tarina kypsyi syntyäkseen.
Onnellista Uutta Vuotta!

10.12.2010

Satupäivä 9.12.10

Hyvää valtakunnallista Satupäivää! Päivän teemana on "Satu elää meissä kaikissa". Se on kyllä niin totta. Tarinat muokkaavat käsitystämme maailmasta, minästä ja muista ihmisistä. Luin vuosi sitten Harry Potter -sarjan ja oli hienoa solahtaa fantasian maailmaan. Kun kaikki illat seikkaili Harryn matkassa, alkoi nähdä taikaa myös arjessa. Olen edelleen varma, että oikein hyvät valokuvat osaavat vilkuttaa kuten velhokuvat.

2.12.2010

Eino on ajatuksissani

Eino ei ole vielä lähtenyt liikkeelle. Se kiertää ajatuksissani, ainakin silloin tällöin. Tarkoitukseni on aloittaa Einosta ja sen askartelusta/ompelusta/neulomisesta...tekniikka on vielä auki. Niin paljon olen saanut tehtyä, että olen tulostanut afrikkalaisen norsun kuvia. Seuraavaksi tarkoituksena on kaavoittaa norsu ja sen jälkeen on ehkä jo valmistustekniikkakin mietittynä...

Mukava yllätys oli, että saimme Grafia ry:n apurahan kirjan tekemiseen tai sen materiaalikustannuksiin. Kiitos siitä.