Väläys pimeässä

Kannattaa tustustua sokeainkirjoituksen tarinaan taitavasti kirjoitetun nuortenkirjan välityksellä: Dieckmann, Maijaliisa: Väläys pimeässä : Louis Braille ja pistekirjoituksen tarina. BTJ, 2010. Kirja on palkittu Arvid Lydecken palkinnolla. Se kertoo, kuinka sokeille tarkoitetussa koulussa nuoret alkoivat kehittää pistekirjoitusta 1800-luvun Pariisissa. Ihmeellinen tarina lukemisen ja kirjoittamisen tärkeydestä. Hieno keksintö!

Kuvaus, kansi ja matka Celiaan

Tiistaina kuvasimme kirjan sivut. Vaikka kirja tuhoutuisi (kääk!), se on nyt taltioitu. Päivi R. lupasi tehdä kannen vielä. Kesäkuun alussa viemme kirjan Celiaan, missä teksti tehdään pistekirjoitukselle. Ystävämme Petteri on luvannut lukea kirjan "nauhalle" äänikirjaksi. Ja sitten vaan lainaamaan!

Nappitaivas

Sivut ovat valmiit, kunhan saan vielä kaikki sivunumerot ≈ napit kiinnitettyä. Aika hieno tunne. Vielä kun saisin kehitettyä kirjalle sellaiset kannet, jotka pitävät sivut kätevästi sisässään samalla suojaten kallisarvoista sisältöään. Loppumetreillä kuitenkin :)

Näin kuvasuunnittelu eteni

Työssään graafisena suunnittelijana Päivi Roström on tottunut lehtien kuvasuunnitteluun, joten hän käytti samantapaisia työkaluja suunnitellessaan Eino Elefantin kuvitusta. Aluksi hän teki sivukartan, kuten lehtityössä on tapana.
"Kävimme yhdessä kaiman kanssa läpi, mitkä asiat ja henkilöt nousevat tekstistä esiin. Heti käytyämme Celiassa keksin, että haluan kirjaan norsun kärsän oikeassa koossa mukaan. Ihan aitoihin mittoihin emme päässeet, mutta 1,5 metriä pitkä tekonahkainen kärsä on taiteltuna kirjan välissä. Idea siihen syntyi, kun puhuimme Celian asiantuntijan kanssa paljon mittasuhteiden hahmottamisen keinoista", Roström kertoo.

Tekstin ja kuvan piti kulkea käsi kädessä ja tukea toisiaan, kuten näkevienkin lasten kirjoissa.
"Ennen kuin Päivi B. kirjoitti joulun aikaan sadun paperille, en tiennyt siitä muuta kuin sen, että Eino haluaa sirkuksesta Afrikkaan. Ajattelin, että Eino on kiltti, mutta jämäkkä ja itsepäinen. Kaikki muu kuvitus kuin kärsäidea syntyi luettuani tekstin. Eino muokkaantuu netistä löytyneiden valmiiden kaavojen pohjalta. Sen korvien muoto, terävät silmät ja päättäväinen asento tekivät Einosta omaperäisen", Roström sanoo.

Ensimmäinen kuvitusidea kärsän jälkeen oli sirkusteltta. Muita miljööseen liittyviä elementtejä olivat hattara, laiva ja savannin heinä.
"Halusimme vaihdella yksityiskohtaisia kuvia ja koskettelupintoja vuorotellen. Laivakoiran turkki on pelkkänä pintana, samoin savannin heinä. Hattara, sirkusteltta ja tanssijatar Irene on kuvattu yksityiskohtaisemmin."

Kuten aluksi ajattelimmekin, pohdimme kaiken aikaa sitä, miten näkevä ja sokea hahmottavat eri tavalla jotkut sanat ja kuvat. Nauroimme itsellemme, kun emme huomanneet, ettei jotakin kuvaa tai sanaa voi hahmottaa ilman näköaistia. Henkilöt olivat mukana eri tavoin. Eino on erillinen lelu, jota lapsi voi pitää kädessä, Irene on kuvattu kokonaan päästä varpaisiin. Pikkarainen, jonka mukana lukija tulee sirkukseen, on mukana vain niin, että seuraamme hänen katsettaan (sic) ja muita aistejaan sirkukseen ja sieltä pois. Sami-koira on mukana turkin pintana.

Eino-kirja esineenä herättää kaikkialla innostusta.
"Se ei ole kova ja tekninen, kuten monet lelut nykyään, vaan käsin tehty ja pehmeä. Kaikki haluavat kosketella sitä!" Roström naurahtaa.

Muita sivuja

Tämä on oiva projekti. Saa käyttää vihdoinkin niitä kankaanpaloja, nappeja ja neppejä, nauhoja, joita on säilyttänyt tulevaisuuden varalle. Materiaalit, joita ei ole halunnut heittää pois, saavat vihdoin arvoisensa käyttötarkoituksen. On tyhjennetty niin omia kuin äidinkin varastoja. Toivottavasti lukija kokisi tämän kirjan jännittäväksi aarreaitaksi, tekeminen on ainakin tuntunut siltä.


Raitoja teltassa?


Joku on piilossa...


...ja välillä saa koskea miltä hattara tuntuu.

Vielä on yksi sivu tekemättä. Idea on, mutta eräs materiaali hukassa... Kunhan puuttuva sivu vielä syntyy on edessä kansien tekeminen. Jännittävää nähdä kirja valmiina. Tuliko siitä sellainen kuin ajattelimme ja olemmeko huomioineet tarpeeksi lukijaa? Se jää nähtäväksi, mutta ensin se yksi sivu...

Laivakoira autolautalla

Yksi suosikkisivuista on ehdottomasti karvainen sivu. Se on koiran turkki, lilan värinen mutta niin oikean tuntuinen. Sitä on ihana silitellä ja tunnustella, eikä se aiheuta allergiaa, korkeintaan koirakuumeen.


Ensi tuli laiva ja sitten piti tehdä vielä pari autoakin. Kävin äidin nappi- ja nauhavarastolla ja sieltä löytyi auton ´renkaat´. Autot on hyvä kiinnittää sivuihin, etteivät unohdu lukijoiden matkaan. Aika sympaattisia.


Laivan pintamateriaali oli varsinainen löytö. Metallinhohtoinen ja tuntuinen kangas, jonka käyttötarkoitus jää mietityttämään. Mihinkä sitä voisi käyttää muuten?
Laivan kyljen saa vetoketjulla auki ja autot sujahtavat ruumaan, ainakin hetkeksi.

Toffeinen kärsä

Kärsä oli ensimmäinen ideamme kirjaa mietittäessä. Elefantin kärsä on lähemmäs kaksi ja puoli metriä pitkä. Ihan niin pitkää ei Einon kärsästä tullut, mutta aika lähelle kuitenkin. Materiaali on hämmentävää keinonahkaa, jossa on käärmeennahkamainen kuosi. Emme ole koskaan päässeet koskemaan oikeaa norsua, mutta tältä se meistä voisi tuntua.

Kärsässä mahtavinta on ehkä kuitenkin sen pituus. Pientä mietiskelyä aiheutti se miten kärsän voisi paketoidan kirjan sisään, mutta näin sen ratkaisin. Lopputulos on aika hauska.